Matkakertomukset

KESÄRETKI 5-6.8-2026 Naantali-Turku-Seilin saari.

Kirkkonummen eläkkeensaajat.

Lähdimme aamulla aikaisin ajelemaan Ykkösmatkojen bussin kyydissä kohti

Naantalin kultarantaa. Siellä meitä jo odottelikin opas, joka oli todella asiantuntija, innostunut ja vastaili lukuisiin kysymyksiimme.

Ryhmässämme oli yhteensä 37 henkilöä, joten jakauduimme kahteen eri ryhmään. 

Tutustuimme Kultarannan uudistettuun puisto- ja ranta-alueeseen.

Kuulimme tarinoita alkuperäisestä maanomistaja liikemies Alfred Kordelinista,

(6.11.1868 – 7.11.1917) joka oli kulttuurin ystävä ja mesenaatti.

Hän oli köyhän talon poika, joka ei ollut suorittanut opintoja, mutta todellinen visionääri, joka loi itselleen valtavan omaisuuden.

Hänen lainopillinen neuvonantajansa oli varatuomari Risto Ryti, josta tuli myöhemmin tasavallan presidenttimme.

Kordelin ehti saada valmiiksi nykyisen linnarakennuksen, mutta puistoalue on suunniteltu myöhemmin.

Hän kuoli 49-vuotiaana Mommilan veriteoissa venäläisen matruusin ampumana. Kordelin oli naimaton, eikä hänellä ollut perillisiä, joten hän oli testamentannut suuren omaisuutensa tieteen, taiteen ja kansansivistystyötä edistäviin tarkoituksiin.

Turun kaupunki lunasti alueen, joka monien mutkien kautta päätyi Presidenttiemme kesäasunnoksi.

Lukuisat hiekkapolut kiertelivät puiston eri alueita ja veivät meidät ruusupuistoon, suihkulähteelle, rantaan ja lehmuskujalle.

Lukuiset pikkupatsaat olivat kerrassaan suloisia, ja kameramme kävivät ahkeraan.

Näimme myös ison valkoposkihanhiparven, joka häädettiin pois lehtipuhaltimin.

Jatkoimme sieltä bussillamme Turkuun, jossa kaupunkioppaamme kertoili Turun historiasta, ja nykymenosta. Komea Aurajoki kiilteli auringon kanssa kilpaa, ja kesäkahvilat olivat täynnä nautiskelijoita.

Kävimme myös lounaalla eksoottisessa Navetta ravintolassa, jonka jälkeen majoituttiin keskustan Scandic hotelliin.

Aamupalan jälkeen matkamme jatkui pitkin Aurajokea ja saaristomerta Seilin 

saarelle, jossa saarioppaamme meitä jo odottelikin.

Seili sijaitsee Nauvossa, joka kuuluu Paraisten kaupunkiin. 

Saari on erittäin tunnettu menneisyyden historiastaan spitaali- ja mielisairaalana.

Kustaa II Adolf julkaisi vuonna 1619 käskykirjeen leprasairaalan perustamiseksi. Sen mukaan spitaali oli Jumalan rangaistus syntisestä elämästä, ja niinpä etsittiin tarpeeksi hyvä paikka eristää nämä potilaat yhteiskunnasta. Sinne tuli sijoittaa myös mielisairaita ja kroonikoita, joiden katsottiin olevan vaaraksi.

Ensimmäiset 20 potilasta tulivat saarelle pian rakennuksen valmistuttua, ja kirkkorakennus siirrettiin v.1624 turusta Seiliin.

Varsinaista lääkehoitoa leprapotilaille ei tuolloin ollut, vaan hoitokeinona olivat paloviina ja Jumalan sana. Perimätiedon mukaan ensimmäinen lääkäri vieraili saarella vasta v.1686

Tutustuimme saaren kirkkoon, jossa oli mm. Sylvi Kekkosen tekemä punainen alttarivaate. Kirkon taustalla oli erillinen aidattu alue näille leprapotilaille.

Nykyäänkin kirkossa pidetään mm. henkilökunnan häätilaisuuksia.

Kirkon takana on iso hautausmaa, jonne emme nyt ehtineet tutustua, koska lounas odotti meitä päärakennuksessa.

Ruokailutilamme oli suuressa salissa, jossa ennen on toiminut mm. potilaiden 

työterapiatilat. Näimme myös alkuperäisessä kunnossa olevan potilashuoneen, jossa ei kyllä ollut liiemmin tilaa, mutta potat olivat siististi sängyn alla. 

Viimeinen spitaalipotilas kuoli vuonna 1785, ja sen jälkeen sinne siirrettiin lähinnä mielisairaita.

Nimikin muuttui houruinhuoneeksi, jossa eleli noin 30–50 potilasta aina kuolemansa asti.

Vuonna 1889 kaikki miespotilaat siirrettiin Käkisalmen turvalaitokseen, ja tästä eteenpäin se toimi aina vuoteen 1962 naisten osastona.

Nykyään saari on tarkoin varjeltu luonnonsuojelukohde, jossa on monenlaisia Turun yliopiston tutkimushankkeita.

Maisemointia hoitaa noin parikymmentä lehmää vasikoineen. Saarella on nykyään myös joitakin asukkaita ympäri vuoden.

Päivän anti oli todella antoisaa kuultavaa ja nähtävää. Opas oli jälleen kerran lukenut läksynsä hyvin ja vastaili lukuisiin kysymyksiimme.

Saarimatkamme päättyi iltapäivään ja satamassa odottikin jo laivamme, joka vei meidät Nauvon satamaan.

Bussi, jonka jätimme aamulla Turun Aurajoen rantaan, odotti meitä väsyneitä, mutta ikionnellisia matkaajia satamassa.

Saavuimme Kirkkonummelle klo 20, ja kiittelimme matkakumppaniamme halauksin, sekä matkatoimisto Ykkösmatka avuliasta kuljettajaamme .

Sekä tietenkin Kirkkonummen Eläkkeensaaja yhdistystä, joka oli järjestänyt meille tämän ikimuistoista retkemme.

Hyvää kesän jatkoa kaikille mukana olleille, olimme todella hyvä tiimi!

Kirkkonummen eläkkeensaajat

Eila Karjalainen

16.08.2024

Kaupunkilomalla Latvian Riiassa

Kirkkonummen Eläkkeensaajat ry:llä on ollut jo vuosia tapana järjestää yksi hieman pitempi matka kerran vuodessa, tänä vuonna se suuntautui Latvian Riikaan. Matkaa oli toivottu jo pitkään ja sen suunnittelu alkoi jo viime joulun aikoihin.

 Lähtö oli maanantaina Kirkkonummelta tilausbussilla klo 6:45, laiva Tallinnaan klo 9 Helsingistä, Tallinnasta klo 11:30 Riikaa kohden yhden pysähdyksen taktiikalla. Perillä Riian hotellilla olimme klo 16:30 aikoihin, oli kyllä pitkä päivä reissattu.

Hotellimme oli Tallink Riga, aivan Riian keskustassa, kaikki kävelymatkan päässä. Päivällinen oli klo 18:30, palvelu pelasi hienosti ja sen jälkeen osa lähti kaupungille, jotkut suoraan huoneeseen lepäämään. Ensimmäinen pitkä päivä takana, onneksemme meillä oli supermukava bussikuski ja autokin oli ihan ykköslaatua.

Jugendia 1800-1900 lukujen taitteesta.

 Tiistaina olimme oppaan mukana kahden tunnin kiertoajelulla, tutustuimme todella ainutlaatuiseen jugend-asuinalueeseen, jonkun verran toimistoja, mutta enimmäkseen asuntoja. Sanotaan, että Riiassa joka kolmas keskustan rakennuksista on jugendia. Niissä on aivan uskomattoman hienoja kaiverruksia, patsaita, parvekkeita ja erkkereitä. 1900-luvun alussa Riika oli vauras Venäjän keisarikunnan kaupunki, jossa oli varaa panostaa hienoihin rakennuksiin, muutamassa vuodessa rakennettiin satoja taloja. Ja onneksi ne ovat säilyneet, Latvian historia on täynnä suuria mullistuksia. Jugend-tyyli on aina liitetty Riiassa kansallisromantiikkaan, rakennuksista löytyvät niin kaiverretut koirat, kauniit naiset, pirun päät, hevoset ym. Uskomatonta, että joku on ihan oikeasti nuo kaiverrukset tehnyt jo reilut 100 vuotta sitten. Saimme myös kuulla miksi jugend-alueilla ei ole puutaloja, syynä se, että 1900 luvun alussa pelättiin hallitsemattomia tulipaloja.

Latvian asukasluku oli 1900 noin 300 000, vuonna 1914 asukkaita oli 500 000. Latvian ensimmäisen itsenäisyyskauden alussa 1918 asukasluku oli reilut 600 000. Ja nyt monien vaiheiden jälkeen, asukkaita on 1 871 000 ja näistä on 25% täysin venäjänkielisiä. Esimerkiksi vuonna 2001 asukkaita oli 2 370 000. Oppaan kertoman mukaan, asukasluku on viime vuosien aikana vähentynyt peräti 500-600 tuhannella ja muuton ennustetaan jatkuvan ainakin seuraavan 15 vuoden ajan. Todennäköistä on, että vähintään sama mäkiväärä muuttaa maasta pois. Iso osa työikäisistä on muuttanut Irlantiin, Suomikin on ollut saamapuolella näissä muutoissa. Paljon jäi hänen kertomiaan asioita mieleen, mutta paljon jäi myös unohduksiin, vuosilukuja tuli sitä tahtia. Oli mielenkiintoista kuulla, että Latvian pinta-ala on reilut 64000 neliömetriä, siitä peräti puolet on metsää ja metsistä puolet omistavat yksityishenkilöt. Eli pinta-ala on vajaa viidesosa Suomen pinta-alasta ja väkimäärä kuitenkin lähes 2 miljoonaa. Suurin osa Latvian väestöstä asuu Riiassa.

Kukko kirkon tornissa

Ennen opastuskierrosta ehdimme jo ihmettelemään, miksi monen kirkon tornissa on kukko, ei ristiä, kuten yleensä on totuttu näkemään. Nyt saimme kuulla senkin: jos kirkon tornissa on kukko, tarkoittaa se, että kyseessä on kristillinen kirkko, joka on perustettu jo 1200-luvulla. Siis yli 800 v sitten. Ja noita kirkkoja on Riiassa monia, esimerkiksi Pyhän Pietarin kirkko, rakennettu v 1209 ja se on myös Latvian korkein rakennus eli 123m korkea.

Jurmala, rantaa ja hiekkaa silmänkantamattomiin.

Teimme myös retken Jurmalaan, 26 kilometriä hiekkarantaa, jossa hiekka on kuin tomusokeria. Ikinä ei ole sellaista tullut muualla vastaan. Ihana rauha, kaunis meri ja mereen saattoi kävellä 200-300 metriä, edelleen pystyi uimaan vain käsipohjaa. Niin pitkälle ei kukaan kävellyt, että olisi varsinaisesti päässyt uimaan. Mutta muutama ui sittenkin, vaikka polvet kävivät välillä pohjassa. Jurmalaan tutustumiseen olisi tarvittu enemmän kuin varatut pari tuntia, siellä olisi saanut kulumaan aikaa vaikka pari päivää. Kenties joskus toisen kerran.

Kaupunkiin ostoksille ennen kotimatkaa.

Hotellimme oli Riian keskustassa, hyvällä paikalla halusimme sitten vierailla puistoissa, käydä kaupoissa tai tutustua nk zeppelin halleihin, eli Euroopan suurimpiin kuuluviin torialueeseen. Se nimittäin on niin suuri ja siellä on viisi eri hallia, että niihin tutustumiseen ei riitä edes viikko. Sieltä löytyy mitä tahansa, siis mitä tahansa. Vaatteita, kenkiä, vihanneksia, hedelmiä, lihaa, juustoa, leivonnaisia, kalaa, vain muutamia mainitakseni. Kokemus, jolle ei ole vertaa. Ainoastaan keskustassa olleet rakennus-ja tietyöt hieman haittasivat liikkumista. Kun paikka on uusi ja ainakin me suomalaiset olemme tottuneet noudattamaan liikennesääntöjä.

Oppaamme vinkistä lähes jokainen halusi ostaa Riian Balsamia, tyypillistä ja vanhaa lääkebalsamia, juomaa, joka sisältää erilaisia marjoja ja monia erilaisia yrttejä. Sitä on valmistettu vuodesta 1847 lähtien ja se sisältää alkoholia 45%. Kansanperinteen mukaan sillä voi lääkitä mm flunssaa ja ruoansulatusvaivoja. Se pakataan aina savipulloon ja jo matkan aikana sitä jotkut testasivat. Oli kuulemma tuhtia ainetta.

Kotimatka alkoi klo 9 torstaiaamuna ja paluumatkalla oli pysähdyksiä kaksi, toinen tuollaisessa Balsamikaupassa ja toinen missä juotiin kahvit voileipien kera. Laivalla paluumatkalla oli vielä buffet ruokailu, siihenkin vaikuttivat kaikki olevan tyytyväisiä.

Vihdoin taas kotona.

Pitkä oli matkustuspäivä, siinä meni 12 tuntia alusta loppuun. Mutta tästä on hyvä jatkaa, yhdistys täyttää 50 v syyskuussa, sitä juhlitaan asianmukaisin menoin ja samassa kuussa on edessä seuraava matka, yllätysmatka jonnekin.

Teksti: Barbro Hjelt

Kuvat: Kalle Uotinen